lauantai 7. huhtikuuta 2012

Tuli mieleen.



Jos... jos ensimmäinen tai ainakin yksi ensimmäisistä valaistumisen saavuttaneista ihmisistä oli Prinssi Siddhartha Gautama ja hän pääsi perille syvistä elämän totuuksista.

Käsittääkseni Gautama ei uskonut Jumalaan, ei kieltänyt tätä. Mahtoikohan olla mitään mieltä? Ehkä hän tiesi, ehkä hän oli nähnyt Jumalan. Ehkä hän oli niin viisas mies, että päätti olla kertomatta asiasta ihmisille, joita opetti. Koska hän tiesi vastauksien löytyvän jokaisen sisältä. Jos hän olisi alkanut julistaa Jumalan sanaa, olisi hänen oma uskottavuutensa kärsinyt.
Buddhalaisuus on mielestäni muutenkin äärimmäisen mielenkiintoinen hengellinen filosofia. Gautama ei uskontoa perustettu, vaan ihmiset perustivat sen hänen ympärille. Aivan kuten Kristinuskossakin (vert. Jeesus). Islamin uskontoon en ole perehtynyt.

Kaikista "aidoin" ja pyytetön uskonto on Hindulaisuus. Siinä ei palvota ketään ihmistä, ei pidetä suuria profeettoja yliluonnollisina olentoina. Hindulaisuus pyrkii suoraan Jumaluuteen, monien erilaisten tapojen kautta. Hindulaisuus ei kiellä mitään muita uskontoja, koska ne ovat vain osa Jumaluuteen pyrkimistä. Hindulaisuus on kaikki. Hindulaisuudesta sikiää eniten pyhimyksiä, eniten ihmisiä, jotka ovat oikeasti auttaneet maailmaa. Antaneet köyhille ja tyytyneet itse vähempään.
Tämä heijastuu myös kollektiivisesti. Intia on erittäin köyhä maa ja siellä on asiat huonosti. Miten se kuitenkin on onnistunut pysymään niin rauhallisena nämä kaikki vuodet? Intia on ollut hiljaa. Intian vuoro on nousta seuraavaksi!
USA on Intian vastakohta. God bless America, sitä he tulevat pian tarvitsemaan.
Suomi. Suomi on edelläkävijämaa. Suomi on väliinputoaja. Suomi on kokenut kovia. Suomi on rauhallinen. Suomi on oikeudenmukainen. Suomi pitää omat ongelmansa sisällään, antaen omistaan, mutta vieden myös omiltaan. Tämä ei ole mukavaa. Suomessa ei ole ihmisillä yleisesti ottaen kivaa. Miksi? Meillähän menee hyvin. Ehkä Suomen ja suomalaisten ylipäätään pitäisi vain lopettaa se typerä perseennuoleskelu ja huorailu ja ottaa itseänsä niskasta kiinni. Ei muu maailma uskaltaisi Suomelle haistattaa vittuja. Maamme on edelläkävijä. Suunnannäyttäjä. Tienviitta. Olemme esimerkki miten hyvin asiat ulkoisesti voisi kaikkialla maailmassa olla, meidän pitää vain saada ensin omat ongelmamme selvitettyä. Tämä ei ole helppoa. Olemme jo todistaneet sisumme. (Tämän voi jokainen todeta faktaksi, ilman minkäänlaista omatunnontuskaa tai isänmaakiihkoa, ilman rasismia tms. valoja päälle jos jollain ei ole.)

Palatakseni uskontoihin. Buddha Gautaman jälkeen tuli Jeesus. Seuraava suuri mies. Hän oli myöskin valaistunut opettaja. Aivan kuten Buddha Gautamakin. Jumalan poika tai ei? En näkisi tälle olevan suurta merkitystä, hän teki mitä teki ja asiat johtivat toisiin. Siis Jeesuksen teloitukseen. En pidä itse Gautamaa tai Jeesusta eriarvoisina ihmisinä. Arvostan molempien työtä hengellisen opetuksen parissa, he toteuttivat kutsumustaan vain eri lähtökohdista. Jeesus painotti uskon ja Jumalan palvonnan, RAKKAUDEN olevan tie Jumaluuteen, joka on meissä kaikissa.

All is one. Tämän olen jo itselleni todistanut 100% varmaksi, joten asiasta en jaksa jauhaa.
Ehkä Islamin usko onkin vain vastareaktio kristinuskolle. Suuri kapina. Ehkä vain virheellä voi näyttää virheen. Virhe on vasta virhe kun sen todistaa olemattomaksi. Onko virheitä edes olemassa. Mitä väliä? Kaikella on väliä. Mitä väliä, että kaikella on väliä? :)

Kuoliko Jeesus sen takia, ettei päässyt jumaluutensa yli? Hän ei nöyrtynyt vain väitti viimeiseen asti olevansa Jumalan poika. Hän uskoi itseensä. Jeesus oli tosiaan Messias. Marttyyri! Itse en vain pidä kovin viisaana uhrata itseään omien periaatteidensa takia. Siis kuolla. Raja nyt johonkin jumalauta. Tosin ilman tätä tekoa ei kristinuskoa olisi luultavasti syntynyt, hän sai ainakin sanansa perille. Ehkä liiankin hyvin. Kristinuskon nimissä on tapettu liian monta ihmistä. Tosin uskontoa on typerä syyttää mistään, ei kukaan pakota tappamaan toista uskonsa puolesta. Uskonto on lopulta vain pelkkä sana, kuten uskokin, kuten Jumala. Miksi tappaa sanan takia.

Ehkä joillain sanoilla on tosiaan suurta arvoa, ehkä joillain sanoilla on suurempi tarkoitus.

Tekikö Jeesus ihmetekoja oikeasti? Nousiko hän kuolleista?
Mitä väliä?
Mielestäni yhtä ihmeellisiä asioita maanpäällä ovat tulivuorenpurkaukset ja tornadot. Jumalan keinoja näyttää olevansa olemassa.

Omista lähtökohdista voin todeta parhain keino löytää Jumala, itseoivaltamiseen on Buddhan oppien ja Jeesuksen saarnaamisen välimalli.

0

Kukaan ei voi tavoittaa Jumalaa vain sokeasti uskomalla, mutta Jumalan luo ei voi myöskään päästä pelkällä meditoinilla.

Eräs päivä puhuin ystäni kanssa hypnoosista, jossa käytetään mielitilaharjoitusta, jossa hypnotisoitava kuvittelee uivansa kokoajan syvemmälle ja syvemmälle meressä. Lopulta löytyy pohja ja portti. Portin läpi on mahdollista päästä.

Tämä on yksinkertaisesti omassa tietoisuudessa, alitajunnassa, omassa itsessään pyöriskelyä, jonka johdosta voi oivaltaa suuria asioita. Se portista pääseminen vaatii vain uskoa. Ja paljon. Kun tulee umpikuja, kun ei enää tule vastauksia, usko alkaa.

Tämän tiedän omasta kokemuksesta.

Portin läpi pääsee vain antautumalla, uskomalla.

Mikä tai minkälainen Jumala on?
Vitustako minä tietäisin. Noh, hän ainakin hymyilee ja hän on erittäin huumorintajuinen kaveri. Tämän voin luvata.

Black Metal. Hienoa musiikkia ja muutenkin hieno ilmiö mielestäni. He ovat pakanoita. He ovat valinneet oman reittinsä ja päättäneet pärjätä ilman mitään tukea. He eivät tarvitse Jumalaa, uskontoja tai ovat kääntyneet Saatanan puoleen. Saatanan uskominen tosin vaatii myös uskoa Jumalaan, muuten koko hommassa ei ole pointtia. Näin voin todeta osan Black Metal-miehistä olevan erittäin uskovaisia ihmisiä. He ovat vain kapinallisia.

Kaikki hyvä on alkanut aina kapinasta. Ehkä Jeesuskin piti tappaa, jotta jotain uutta voi syntyä. Ehkä kukaan ei uskaltanut sanoa hänelle, että "Nyt jätkä. Vaik ootki Jumalan poika rauhotu jo. Kyl me osataan." Ehkä ihmiset vittuuntuivat hänelle.

Tai ehkä ihmiset olivat oikeasti vain paskana, koska maailmasta löytyi oikeasti hyvä ihminen, joka veti puoleensa hyvyyttä. Ehkä muut vain eivät päässeet hänen hyvyytensä yli. Ehkä Jeesus tiesi olevansa oikeassa ja Totuuden kanssa tekemisissä. Ehkä siksi hän ei antanut peräksi.

 Nämä asiat ovat spekulointia ja menneisyyden puintia. Nykyhetki on ainut millä on mitään merkitystä. Ilman menneisyyttä ei olisi nykyhetkeä. Jos menneisyys olisi erilainen, niin olisi nykyhetkikin.

Future is NOW.

Kristinusko on hyvin tylsä ja mitäänsanomaton uskonto. Maalaukset ovat ankeita ja kirkot kolkkoja. Päin vastoin, kuin mahtavassa hindulaisuudessa. Ehkä tämä on vain Jumalan keino testata ihmisten uskoa.
Kristinuskossa on ansoja.
Idiootit lankeavat ansoihin, eivätkä näe niiden läpi.
Idiootit yrittävät uskotella muille Jumalan luoneen tämän kaiken seitsemässä päivässä ja Aatamin ja Eevan olevan jotain... no en ole enempää perehtynyt.
Ilman idiootteja ei olisi viisaita ihmisiä.
Idiootit takertuvat asioihin, jolla ei ole _mitään merkitystä_ minkän kanssa.
Idiootteja löytyy myös tiedepiireistä.
Idiootit ovat ääripäitä.
Idiootit keskittyvät idiotismiin, jotta viisaat saavat toimia rauhassa omien juttujen parissa.
Idiootit näyttävät viisaille virheet, jotta he voisivat tulevaisuudessa auttaa idiootteja. Ensin viisaiden täytyy toki auttaa itseään.

MALJA IDIOOTEILLE!

Olen myöskin huomannut joistain ihmisistä erittäin suuren liekin. Elämän palon. Ehkä he ovat enkeleitä, enkeleitä joiden silmiä peittää vain varjo. Ehkä tämä elämänpalo johtuu synnynnäisestä uskosta. Uskosta parempaan. Nämä ihmiset ovat keskimääräistä lojaalimpia. Heitä ei kiinnosta niin paljon mitä maailmassa tapahtuu ja heillä on usein ollut vaikea elämä. Millä tavalla? En tiedä, ei niin kiinnosta muiden yksityisasiat.
Tämä varjo täytyy vain saada tämänkaltaisten ihmisten silmien edestä pois, ehkä tähän auttaisi juuri itseoivallus. Buddhalaiset menetelmät. Meditointi. Rauhoittuminen. Vastapainoisesti Buddhalaisista menetelmistä kipinän saaneet ihmiset tarvitsevat itseensä uskoa, päästäkseen perille.


 Perille mihin?

?
 Uskon, että jokaisessa ihmisessä palaa tämä liekki. Uskon myös, että sitä liekkiä ei jokaisesta ihmisestä väkisin saa roihahtamaan. Väkipakolla tehdyt teot johtavat vain tukahtumiseen. Jos joku ei ole valmis omaa liekkiään sytyttämään, niin se hänelle sallittakoon ja se hänen oma ongelma olkoon.

 Ehkä minä olen enkeli. En tiedä. En edes halua tietää. Tieto luo tuskaa. Haluan olla vapaa. Haluan nauttia elämästä. Tämä on välillä vain vaikeaa, sillä ihmiset ovat idiootteja. Nyt tarvitaan viisaita poistamaan idiooteista idiotismi tai luomaan oma valtakunta. Nyt tarvitaan ihmisiä, joissa palaa tämä liekki. Minulla on kyky havaita se.

Jim Morrison. Suuri liekki. Rakkaus. Kapina. Edelläkäynti. Androgyyni Mies, isolla M:mällä Muuta ei tarvitse sanoa.

Kukaan ei ole täydellinen. En väitä tietäväni mitään.

Seison sanojeni takana.

Kuinka vakavasti sinä, lukija nämä tekstini otat. Up to you. Mua ei nappaa vittuakaan.

Uskon hetkessä elämisen, toivon ja rakkauden olevan avain parempaan.
Aina ei voi olla hauskaa.



tiistai 27. maaliskuuta 2012